Mielentila, Asian tila, mikä on tilanne, tilaisuus...mikä tila... Sijainti on perusulottuvuus ihmisen mielessä ja todellisessa maailmassa. Ajattele jotain esinettä, joka ei sijaitse missään. Das ding an sich :D Egosentrinen tila on tila suhteessa ihmisen omaan kehoon. Se on lähellä, yläpuolella takanani... Ympäristössä olevien objektien sijaintia toisiinsa nähden nimitetään allosentriseksis tilaksi. Vaasi on pöydän päällä ja tuoli sen vieressä... Ihminen voi myös sijoittaa kehon osia esim. Käteni on pääni päällä ja oikea polveni on lantion tasolla. Havaitsemme tilaa aistien kautta ja tärkein aistimme on tässä asiassa näkö. Näemme punaisen pallon television takana. Voimme myös kuulla sijaintia. Havaitsemme missä suunnassa puhelin soi. Voimme myös haistaa vastaleivotun korvapuustin ja osaamme hajun perusteella suunnistaa sitä kohti. Tuntoaisti liittyy omaan kehotilaamme ja havaitsemme kosketuksen vaikka oikeassa olkapäässä. Meillä on myös lihasaisteja jotka kertovat näkemättä, missä asennossa kätemme tai jalkamme on. Aistien lisäksi meillä on mentaalinen tila. Kun pistät silmät kiinni, voit kertoa keittiöstäsi muistissa olevaa tietoa. Missä on tiskiallas, hella, jääkaappi, minkä värinen pöytäliina. Voit myös kuulla mielessäsi pakastimen hurinan tai kiehuvan veden äänen ja tuntea mielessäsi pakastimen aukaisun kylmyyden. Ihmisen aivot ovat kehittyneet käsittelemään tilaa monin tavoin. Sosiaalinen maailmammekin on mentaalitilassa. Läheisten ihmisten mielikuvat sijaitsevat lähempänä ja kaukaiset sukulaiset kauempana. Tämä sosiaalinen kartta on monilla tiedostamaton ja huvittavaa, että puhuessasi vaikka työtoveristasi usein katsot johonkin kohtaan tai viittaat siihen suuntaan. Itseltään voi kysyä: jos Pirkko sijaitsisi jossain, niin missä hän sijaitsisi. Jos joku ihminen vaivaa tai ärsyttää tai surettaa sinua, on hyvä kurkistaa missä hän sijaitsee mentaalisessa tilassasi. Ihmisten sijaintia mentaalikartalla voi siirtää ja kun näin tekee, oma suhtautuminen ihmiseen muuttuu. Joskus jonkun sijainti ei tietoisesti siirtämällä muutu. Silloin etsitään asiat, jotka estävät muutosta ja ne joudutaan ratkaisemaan ensin. Jopa abstraktit asiat sijaitsevat tilassa. Missä unettomuus sijaitsee, jos se sijaitsisi jossain, niin missä. Sijainti voi olla kehon sisällä tai ulkopuolella. Masennus saattaa ilmetä pimeänä alueena mielikuvassa. Tunne, vaikka pelko voi tuntua jossain kehossa. Myös näiden sijaintia voi muuttaa ja oma suhtautuminen muuttuu. Tilan hahmottamiseen vaikuttavat monet aivojen osat, mutta isojen aivojen päälaenlohkot ovat merkittävässä asemassa näön, kuulon ja tuntoaistin osalta. Näköaistimus kulkee silmän verkkokalvolta aivojen takaraivonlohkolle. Sieltä lähtee kaksi eri reittiä, jotka käsittelevät eri tavalla näköinformaatiota. Ventraalinen reitti kulkee ohimolohkoihin. Sen reitin avulla aivot selvittävät, mistä objektista on kyse; kas tuohan on tuoli. Toinen reitti kulkee päälaenlohkolle ja siellä olevat hermosolut ovat erikoistuneet hahmottamaan sijaintia tilassa. Ympäristö lähettää koko ajan tietoa eri aisteille. Se mihin aistimme reagoivat ja varsinkin mikä tulee tietoisuuteen, riippuu siitä kuinka merkitykselliseksi objekti määrittyy. Kyse on usein uuden ärsykkeen ympäristöstä poikkeamisesta. Jatkuvaan poran ääneen turtuu, mutta äkkinäinen pamahdus tulee tietoisuuteen tai yllättävä sivusilmällä nähty liike. Huomiota voi myös tietoisesti suunnata. Hyvänä esimerkkinä on koe, jossa koehenkilöille oli annettu tehtäväksi laskea koripallossa syöttöjen määrä ja monelta jäi huomaamatta gorillan saapuminen pelikentälle. Informaation valinnan tarkoitus on estää aivojen aistikuorman kasvaminen liian isoksi. Tärkeät ihmisetkin ovat mentaalikartalla esillä. Se ärsyttävä pomo, saattaa sijaita mielikuvissa suoraan edessä ja isona. Tällainen informaatio voi tuottaa epämiellyttävää oloa. Vähemmän tärkeiden olemassaoloa ei tietoisesti havaita, vaikka kaikilla on kuitenkin sijainti. Rakennamme suhdekarttamme mentaaliseen tilaan. Yleensä oikea päälaenlohko on erikoistuneempi havaitsemaan vasemmalta tulevaa tietoa ja vasen oikealta tulevaa. Aivolohkot eivät kuitenkaan ole täydellisesti erikoistuneita. Oikealla on myös hermosoluja, jotka reagoivat oikealta tulevaan informaatioon ja vasemalla vasemmalta tulevaan. Ainakin ihmisillä vaikuttaa olevan päälaenlohkojen epäsymmetriaa siten, että oikea puolisko ilmeisesti on erikoistuneempi tilan hahmotukseen kuin vasen puolisko. Tämä on havaittu aivojen leesio eli vauriotutkimuksissa. On havaittu, että vaurio oikealla puolella hävittää kyvyn reagoida vasemman puolen tilan hahmotukseen. Sijainnista saadaan tietoa usean aistin kautta, näkö, kuulo, kosketus. Useampien visuaalisten ominaisuuksien yhteenliittämisen lisäksi (etsi eriväristen kirjainten joukosta keltaiset T-kirjaimet), voidaan liittää yhteen myös eri aistikanavista tulevaa sijaintitietoa. Esim nähdään jonkun huulien liikkuvan ja kuullaan hänen puhuvan. Yksittäisten hermosolujen tutkimuksissa on selvinnyt, että päälaenlohkon aivokuorella on multimodaalisia soluja, jotka toimivat monista aistikanavista tulevan tiedon yhdistäjinä. Ne yhdistävät visuaalisia, kosketus-, kuulo- ja kehon asento- signaaleja. Ne toimivat multimodaalisesti siten, että ei ole väliä mistä aistikanavasta tieto tulee, kunhan se on tietystä sijainista. Esim joku koskettaa oikeaa olkapäätä, hyräilee laulua oikealla ja näen hahmon sivusilmällä oikealla. Eli tila on tässä hermosolun toiminnan ensisijainen laukaisija. Jos visuaalinen ja auditiivinen ärsyke tulevat eri kohdasta tilaa, on havaittu visuaalisen ärsykkeen olevan määräävä (ventriloquism). Silloin kuullaan myös äänen tulevan visuaalisen vihjeen suunnasta. Tällöin oikea parietaalilohko on vallassa ja näköaisti hallitsee. Esim elokuvateatterissa kaiuttimet ovat usein sivuilla ja silti sankarin puhe kuulostaa tulevan hänen suustaan. Ventrilogismi eli eri aistiärsykkeiden saapuminen samaan aikaan eri kohdista tilaa ja toisen aistin vallitsevuus, voi myös tapahtua näkö ja tuntoaistin kohdalla. Näkö on tässäkin vallitsevat ja koehenkilö saadaan kokemaan, että pöydän päällä oleva tekokäsi on hänen omansa, kun oma käsi on näkymättömissä vaikka pöydän alla ja sitä kosketetaan samalla tavalla kuin tekokättäkin. Koehenkilölle saadaan tuotettua kauhureaktio, jos tekokättä isketään vaikka kirveellä. Tietoa tilan hahmottamisesta ja siihen liittyvien aivojen päälaenlohkojen toiminnasta on saatu paljon leesiotutkimuksilla. Balintin oireyhtymän omaavilla potilailla on vaurio sekä vasemmassa että oikeassa päälaenlohkossa. Heillä on vakavia häiriöitä tilan hamottamisessa. Potilaat saattavat havaita objektin, vaikka ikkunan ja sitten se katoaa. Sen jälkeen havainto voi kiinnittyä vaikka pöytään ja yllättäin sekin katoaa, kahvikupin voi havaita, mutta ei pysty tarttumaan siihen, koska ei pysty havaitsemaan sen sijaintia. Tähän Balintin syndroomaan liittyy monenlaisia tilan hahmottamiseen liittyviä oireita. Parietaalilohkojen vaurioiden takia ainakin seuraavia on havaittu: simultaaniagnosialla tarkoitetaan kyvyttömyyttä havaita useampia objekteja kerralla, optinen ataksia kertoo kyvyttömyydestä kurottautua objektin suuntaan ja optinen apraksia viittaa katseen jumittumiseen johonkin, vaikka muuten pystyy liikuttamaan silmiä. Mielenkiintoisia tuloksia on saatu tutkimalla koehenkilöitä. Esim. Eräs henkilö oli kyvytön kertomaan objektin sijaintia sanallisesti, kurottumaan sitä kohden tai osoittamaan sitä. Sen sijaan hän pystyi kertomaan, mihin kohtaan häntä koskettiin ja jopa koskemaan itseään kehotuksen mukaan. Esim. Koske oikealla sormellasi käsivarttasi. Tämä osoittaa hänen kohdallaan, että kehon tilan hahmotus oli tallella vaikka kehon ulkopuolinen tila oli kadoksissa. Tästä on päätelty, että aivot käsittelevät eri mekanismeilla kehon tilaa ja kehon ulkopuolista tilaa. Balintin potilaita tutkimalla on havaittu, että, kun he pystyvät havaitsemaan yhden objektin kerrallaan, niin objektiksi voi ryhmittäytyä useampia ominaisuuksia, jotka jotenkin yhdistyvä ennen havaintoa. Esimerkiksi koe ovaalilla, jonka sisällä on kaksi ympyrää. Balintin potilaat onnistuivat hyvin vastauksissaan, jos kysyttiin, ovatko silmät ylä vai alapuolella kasvoja. Jos kysyttiin, ovatko ympyrät ylä- vai alapuolella ovaalia, he onnistuivat paljon heikommin. Kyse on jotenkin kyvystä yhdistää osia yhdeksi, kun ne ovat merkityksellisiä. Tässä on kyse myös muiden aivojen osien käytöstä. Kokeet osoittivat, että yhdistäminen ei onnistunut merkityksettömillä objekteilla, vaikka potilaat saivat käyttää aikaa rajattomasti. Neglectien (kykenemättömyys havaita objekteja jossain sijainnissa aivojen vaurioiden takia) avulla on saatu selville päälaenlohkojen osien merkitystä erilaisissa häiriötiloissa. Jos kyse on tilan vasemman puolen havaitsemattomuudesta, vamma on usein oikeassa angylar poimussa. Tässä tilanteessa vain oikean puolen objekteihin reagoidaan ja vasen puolisko jää huomiotta. Esim. tässä tilanteessa henkilö piirtää kellon numerot vain kellon oikealle puolelle tai ääritapauksissa syö ruoan vain lautasen oikelta puolelta tai ajaa parran vain oikelta puolelta leukaa. Tätä teoriaa tukevat myös aivojen kuvantamiset sekä transmagneettisen stimulaation (TMS) käyttö Angylar gyruksen toiminnan lopettamisessa. TMS on magneettikentän tuottamista aivojen johonkin kohtaan ja sen seurauksena se aivojen osa lopettaa toimintansa hetkellisesti. Se on kuin hetkellinen aivovaurio, josta palautuu täydellisti stimulaation loputtua. On havaittu toiminnallisen kuvauksen menetelmillä, että vaikka objektia ei tietoisesti nähdä, ne aktivoivat takaraivonlohkon näköalueita. Kyse ei siis ole silmien, näköhermon tai näköaivokuoren toimimattomuudesta vaan viasta päälaenlohkolla. Jopa ärsykkeen havainnoiminen on mahdollista, jos sillä ei ole kilpailevia ehdokkaita. Esim. näytetään vasemmalla sijaitseva sammakko. Henkilö näkee tämän. Näytetään oikealla puolella oleva aurinko ja henkilö näkee tämänkin. Jos näytetään yhtä aikaa vasemmalla sammakko ja oikealla aurinko, henkilö näkee vain auringon. Kyse on siis vähentyneestä huomion keskittämisen kyvystä tilassa. Tätä nimitetään extinctioniksi. Jos vaurio on aivojen oikealla puolella, niin vasemman puolen ärsykettä ei havaita jos samalla oikealla puolella on jokin objekti. Neglekti ei ole rajoittunut vain näköaistiin vaan toimii muillakin aisteilla. Esim. neglektipotilas kuulee ärsykkeen todellisuutta enemmän oikealle painottuneena. Hän kuulee kuitenkin ääniä myös vasemmalta. Neglekti koskee myös aistien yhteistoimintaa. Jos henkilöä kosketetaan vasemmalle ja samalla näytetään kuva oikealla, henkilö näkee vain kuvan, mutta ei havaitse kosketusta. Jos kosketetaan oikealle ja samalla näytetään kuva vasemmalla, henkilö havaitsee kosketuksen, mutta ei näe kuvaa. Kummatkin henkilö havaitsee erikseen tuotettuina. Neglektipotilailla on saatu tietoa, että kyse ei ole pelkästään välittömästä havaitsemisesta vaan myös mielikuvituksesta. Potilaita pyydettiin kuvailemaan tuttua Milanon Piazza del Duomoa muistista. He kuvailivat vain kuvan oikean puolen. Sitten potilaita pyydettiin siirtymään mielikuvissaan aukion vastakkaiselle puolelle. Näin äsken kuvaillut rakennukset menivät näkökentän vasemmalle ja huomiotta jääneet oikealle puolelle. Tässä tapauksessa potilas näki mielikuvissaan äsken huomiotta jääneet rakennukset ja kuvaillut jäivät huomioimatta. Mielenkiintoinen havainto, että neglekti saattaa olla erilainen siinä, onko kyse lähialueesta tai kaukana olevasta. Eräällä neglektoivalla henkilöllä oli kyky havaita kummatkin puolet lähieläisyydellä (kädellä saavutettavalla alueella). Sen sijaan kauempana olevien ärsykkeiden vasemmat puolet jäivät havaitsematta. Tutkimus tehtiin janoilla, joita koehenkilö puolitti laserkynällä. Kun henkilölle annettiin käteen pitkä keppi, jolla saattoi puolittaa, niin lähialue suureni kepin verran. Samanlaista ilmiötä on havaittu yksittäissolumittauksissa eläimillä. Siinä on havaittu, että kuviteltu käden ulottuvilla laajenee, kun eläintä opetetaan käyttämään käden jatketta. Päälaenlohkolla on motorisia keskuksia ja liikkeet ja mielen avaruus liittyvät helposti yhteen. Kehon tilan havaitseminen ja ulkoisen tilan havaitseminen vaikuttavat olevan eri tavoin koodattuina aivoissa. Jos neglekti tapahtuu kehon tilassa, on seurauksena usein,että ei havaita vaikka vasemman kehon puoliskon asentoja, tai harjataan tukka vain oikealta puolelta. Jos neglekti on kehon ulkopuolella, niin havaitsematta jää osia havaintokentästä. On myös objekteihin liittyvää toisen puolen neglektiä. Siinä tapauksessa vaikka koehenkilön piirtäessä tuolin jää sen vasen puoli piirtämättä. Tässä tapauksessa on mielenkiintoista, miten aivot koodaavat objektin. On havaittu, että vaikka henkilöt tietoisesti eivät pysty havaitsemaan neglektoituja objekteja, ne ovat kuitenkin tiedostamattomassa muistissa. On havaittu, että tieto primaariseltä näkökuorelta kulkee ylempää reittiä päälaenlohkoille käsiteltäväksi. Tämä on tietoisuuden reitti. Toinen reitti kulkee aivojen ohimolohkoille ja sen tuottama tieto ei aina tule tietoisuuteen. Tiedostamattomasta havaitsemisesta on hyvä esimerkki henkilö, jolle näytettiin kuvaa kahdesta huoneesta, jotka olivat oikella puolella identtisiä ja vasemmalla toisessa kuvassa tulen liekit tulivat ikkunasta sisään. Henkilö havaitsi kuvat samanlaisiksi. Sitten kysyttiin, kummassa haluaisi asua, niin vastaukseksi valikoitu kuva, jossa tulta ei ollut. Muutkin kokeet tukevat näyttöä tiedostamattomasta havaitsemisesta. Hippocampus eli tilan muisti Aivoturso, Hippokampus on isojen aivojen alemmissa osissa sijaitseva muistiin liittyvä aivoalue. Se on läheisessä yhteydessä amygdalaan, jonka on havaittu olevan negatiivisten tunteiden keskus, pelot ym. Hippokampuksessa rotilla on todettu paikkasoluja, jotka reagoivat, kun rotta on tietyssä paikassa. Monien solujen voidaan kuvitella muodostavan mentaalisen kartan rotan elinympäristöstä. Nämä paikkasolut ovat monimutkaisempia kuin aikaisemmin on ajateltu. Jos ympäristö muuttuu, esim laatikko mustasta valkoiseksi, niiden koodaus muuttuu. Esimerkiksi mustassa laatikossa tietyt paikkasolut reagoivat kiivaasti, kun eläin sijaitsee vaikka koillis-nurkassa. Samat solut laukovat vinhasti valkoisessa laatikossa, kun eläin onkin vaikka kaakkois-nurkassa. Tätä nimitetään remapping - suomeksi ehkä ”uudelleenkartoitus” Yhteys on tärkeä - konteksti. Samat solut meilläkin voivat toimia karttana sekä lontoossa että Pariisissa. Voimme vaihtaa mentaalikarttaa nopeasti. Eräässä kokeessa rotat laitettiin läpinäkymättömään veteen, jossa on veden alla levähdystaso. Ne uiskentelevat vedessä ja sattumalta löytävät tason. Kun rotat laitetaan uudestaan samaan tilaan, ne uivat tasolle heti. Niillä on jokin mentaalinen kartta tilasta, vaikka ne eivät näe levähdystasoa. Rotta löytää alustan, vaikka se laitetaan veteen eri kohdasta. Eli kartta on riippumaton rotan omasta sijainnista. Jos rotan hippokampus on vahingoittunut, rotta ei löydä alustaa vaan toimii joka kerta yrityksen ja erehdyksen kautta. Onko ihmisen aivotursolla samanlaisia ominaisuuksia. Yksittäissolu mittaukset tukevat tätä käsitystä. Ihmisten ja kädellisten paikkasolut voivat reagoida kuviteltuun sijaintiin, vaikka fyysisesti ihminen on eri paikassa. Functional imaging (fMri) ja leesiotutkimukset ovat vahvistaneet, että hippocampukseen talleentuu iso määrä ympäristön karttaa. Ihmisillä oikean puoleinen hippocampus on erittäin merkittävä spatiaalisen muistin kannalta, kun taas vasen hippocampus vaikuttaa olevan erikoistuneempi muuhun muistamiseen. Eräässä virtuaalitodellisuuden kokeessa havaittiin, että kulkeminen itse virtuaalisessa kaupungissa aktivoi oikeaa hippocampusta verrattuna siihen, kun seurataan ohjeita. Muistamme reittejä siis paremmin, kun löydämme ne itse verrattuna siihen, että joku muu ohjaa meitä. Näin navigaattorien aikana on hyvä kysyä, kuihtuuko oikea hippokampus. Lontoon taksikuskeja tutkittin ja todettiin, että hermosoluja oli enemmän oikeassa hippocampuksessa suhteutettuna kuskin muuhun älykkyyteen. Onko kyse siitä, että kuskeiksi valikoituu paremman tilamuistin omaavia, vai kehittyykö hippokampus käytössä. Näyttää siltä että pitempiaikaisella kuskeilla on enemmän hermosoluja oikean hippocamuksen alueella kuin juuri alalle tulleilla. Tämä viittaisi siihen, että työ kehittää oikeaa hippokampusta ja paikkamuistia. Potilaat, joilla on oikean hippokampuksen vaurio, eivät kykene navigoimaan, piirtämään karttaa kulkemastaan matkasta tai havainnoimaan maisemia. Potilaat, joilla on vasemman hippokampuksen vaurio, heillä oli ongelmia muistaa, ketkä antoivat tavaroita, ohjeita tai paikan mikä heidän piti saavuttaa. Päälaenlohkojen tehtävä on muuttaa aisteista tulevaa tietoa ympäristön tilan kartoiksi, jotka mahdollistavat yksilön toiminnan ympäristössä (tavoitella, tarttua). Pääläaen lohkot yhdistävät useiden aistien sijaintitiedot ja siellä myös valikoidaan tietoisuuteen pulvahtavaa tietoa. Hippokampuksessa on pitkäkestoinen ympäristön tilan kartta, joka on riippumaton havainnoija sijainnista. Jos etuaivoissa on vauriota, seurauksena on perättäisten toimintojen estyminen. Esim. kahvin keittäminen vaatii monia perättäisiä toimintoja tilassa. Suodatinpussiin tulee osata tarttua ja samoin kahvipakettiin. Pitää osata mitata kahvi suodattimeen ja laittaa vesi keittimeen ja kääntää katkaisija on asentoon. Etuaivoissa on perättäisten toimintojen ohjausta. Tila on itsestään selvä perusasia, Se on kaikessa läsnä. Me toimimme, suunnistamme ja mielikuvittelemme tilassa. Kaikki nämä ovat asioita, joita pidämme itsestään selvinä, niin kauan kuin ne ovat sitä. Tiedon lähteinä on käytetty: - Jamie Ward: The Student´s Guide to Cognitive Neuroscience (sek.ed, 2010) - Dr Lukas Derks: What Cognitive Psychotherapies Reveal About the Workings of the Mind. (2016)
0 Comments
Your comment will be posted after it is approved.
Leave a Reply. |
Rakastan lukeaVälillä kirjoja tulee ahmittua. Pidän paljon tietokirjoista ja uudet tuulet tieteissä kiinnostavat. Archives
December 2018
Categories |