Mielentila, Asian tila, mikä on tilanne, tilaisuus...mikä tila... Sijainti on perusulottuvuus ihmisen mielessä ja todellisessa maailmassa. Ajattele jotain esinettä, joka ei sijaitse missään. Das ding an sich :D Egosentrinen tila on tila suhteessa ihmisen omaan kehoon. Se on lähellä, yläpuolella takanani... Ympäristössä olevien objektien sijaintia toisiinsa nähden nimitetään allosentriseksis tilaksi. Vaasi on pöydän päällä ja tuoli sen vieressä... Ihminen voi myös sijoittaa kehon osia esim. Käteni on pääni päällä ja oikea polveni on lantion tasolla. Havaitsemme tilaa aistien kautta ja tärkein aistimme on tässä asiassa näkö. Näemme punaisen pallon television takana. Voimme myös kuulla sijaintia. Havaitsemme missä suunnassa puhelin soi. Voimme myös haistaa vastaleivotun korvapuustin ja osaamme hajun perusteella suunnistaa sitä kohti. Tuntoaisti liittyy omaan kehotilaamme ja havaitsemme kosketuksen vaikka oikeassa olkapäässä. Meillä on myös lihasaisteja jotka kertovat näkemättä, missä asennossa kätemme tai jalkamme on. Aistien lisäksi meillä on mentaalinen tila. Kun pistät silmät kiinni, voit kertoa keittiöstäsi muistissa olevaa tietoa. Missä on tiskiallas, hella, jääkaappi, minkä värinen pöytäliina. Voit myös kuulla mielessäsi pakastimen hurinan tai kiehuvan veden äänen ja tuntea mielessäsi pakastimen aukaisun kylmyyden. Ihmisen aivot ovat kehittyneet käsittelemään tilaa monin tavoin. Sosiaalinen maailmammekin on mentaalitilassa. Läheisten ihmisten mielikuvat sijaitsevat lähempänä ja kaukaiset sukulaiset kauempana. Tämä sosiaalinen kartta on monilla tiedostamaton ja huvittavaa, että puhuessasi vaikka työtoveristasi usein katsot johonkin kohtaan tai viittaat siihen suuntaan. Itseltään voi kysyä: jos Pirkko sijaitsisi jossain, niin missä hän sijaitsisi. Jos joku ihminen vaivaa tai ärsyttää tai surettaa sinua, on hyvä kurkistaa missä hän sijaitsee mentaalisessa tilassasi. Ihmisten sijaintia mentaalikartalla voi siirtää ja kun näin tekee, oma suhtautuminen ihmiseen muuttuu. Joskus jonkun sijainti ei tietoisesti siirtämällä muutu. Silloin etsitään asiat, jotka estävät muutosta ja ne joudutaan ratkaisemaan ensin. Jopa abstraktit asiat sijaitsevat tilassa. Missä unettomuus sijaitsee, jos se sijaitsisi jossain, niin missä. Sijainti voi olla kehon sisällä tai ulkopuolella. Masennus saattaa ilmetä pimeänä alueena mielikuvassa. Tunne, vaikka pelko voi tuntua jossain kehossa. Myös näiden sijaintia voi muuttaa ja oma suhtautuminen muuttuu. Tilan hahmottamiseen vaikuttavat monet aivojen osat, mutta isojen aivojen päälaenlohkot ovat merkittävässä asemassa näön, kuulon ja tuntoaistin osalta. Näköaistimus kulkee silmän verkkokalvolta aivojen takaraivonlohkolle. Sieltä lähtee kaksi eri reittiä, jotka käsittelevät eri tavalla näköinformaatiota. Ventraalinen reitti kulkee ohimolohkoihin. Sen reitin avulla aivot selvittävät, mistä objektista on kyse; kas tuohan on tuoli. Toinen reitti kulkee päälaenlohkolle ja siellä olevat hermosolut ovat erikoistuneet hahmottamaan sijaintia tilassa. Ympäristö lähettää koko ajan tietoa eri aisteille. Se mihin aistimme reagoivat ja varsinkin mikä tulee tietoisuuteen, riippuu siitä kuinka merkitykselliseksi objekti määrittyy. Kyse on usein uuden ärsykkeen ympäristöstä poikkeamisesta. Jatkuvaan poran ääneen turtuu, mutta äkkinäinen pamahdus tulee tietoisuuteen tai yllättävä sivusilmällä nähty liike. Huomiota voi myös tietoisesti suunnata. Hyvänä esimerkkinä on koe, jossa koehenkilöille oli annettu tehtäväksi laskea koripallossa syöttöjen määrä ja monelta jäi huomaamatta gorillan saapuminen pelikentälle. Informaation valinnan tarkoitus on estää aivojen aistikuorman kasvaminen liian isoksi. Tärkeät ihmisetkin ovat mentaalikartalla esillä. Se ärsyttävä pomo, saattaa sijaita mielikuvissa suoraan edessä ja isona. Tällainen informaatio voi tuottaa epämiellyttävää oloa. Vähemmän tärkeiden olemassaoloa ei tietoisesti havaita, vaikka kaikilla on kuitenkin sijainti. Rakennamme suhdekarttamme mentaaliseen tilaan. Yleensä oikea päälaenlohko on erikoistuneempi havaitsemaan vasemmalta tulevaa tietoa ja vasen oikealta tulevaa. Aivolohkot eivät kuitenkaan ole täydellisesti erikoistuneita. Oikealla on myös hermosoluja, jotka reagoivat oikealta tulevaan informaatioon ja vasemalla vasemmalta tulevaan. Ainakin ihmisillä vaikuttaa olevan päälaenlohkojen epäsymmetriaa siten, että oikea puolisko ilmeisesti on erikoistuneempi tilan hahmotukseen kuin vasen puolisko. Tämä on havaittu aivojen leesio eli vauriotutkimuksissa. On havaittu, että vaurio oikealla puolella hävittää kyvyn reagoida vasemman puolen tilan hahmotukseen. Sijainnista saadaan tietoa usean aistin kautta, näkö, kuulo, kosketus. Useampien visuaalisten ominaisuuksien yhteenliittämisen lisäksi (etsi eriväristen kirjainten joukosta keltaiset T-kirjaimet), voidaan liittää yhteen myös eri aistikanavista tulevaa sijaintitietoa. Esim nähdään jonkun huulien liikkuvan ja kuullaan hänen puhuvan. Yksittäisten hermosolujen tutkimuksissa on selvinnyt, että päälaenlohkon aivokuorella on multimodaalisia soluja, jotka toimivat monista aistikanavista tulevan tiedon yhdistäjinä. Ne yhdistävät visuaalisia, kosketus-, kuulo- ja kehon asento- signaaleja. Ne toimivat multimodaalisesti siten, että ei ole väliä mistä aistikanavasta tieto tulee, kunhan se on tietystä sijainista. Esim joku koskettaa oikeaa olkapäätä, hyräilee laulua oikealla ja näen hahmon sivusilmällä oikealla. Eli tila on tässä hermosolun toiminnan ensisijainen laukaisija. Jos visuaalinen ja auditiivinen ärsyke tulevat eri kohdasta tilaa, on havaittu visuaalisen ärsykkeen olevan määräävä (ventriloquism). Silloin kuullaan myös äänen tulevan visuaalisen vihjeen suunnasta. Tällöin oikea parietaalilohko on vallassa ja näköaisti hallitsee. Esim elokuvateatterissa kaiuttimet ovat usein sivuilla ja silti sankarin puhe kuulostaa tulevan hänen suustaan. Ventrilogismi eli eri aistiärsykkeiden saapuminen samaan aikaan eri kohdista tilaa ja toisen aistin vallitsevuus, voi myös tapahtua näkö ja tuntoaistin kohdalla. Näkö on tässäkin vallitsevat ja koehenkilö saadaan kokemaan, että pöydän päällä oleva tekokäsi on hänen omansa, kun oma käsi on näkymättömissä vaikka pöydän alla ja sitä kosketetaan samalla tavalla kuin tekokättäkin. Koehenkilölle saadaan tuotettua kauhureaktio, jos tekokättä isketään vaikka kirveellä. Tietoa tilan hahmottamisesta ja siihen liittyvien aivojen päälaenlohkojen toiminnasta on saatu paljon leesiotutkimuksilla. Balintin oireyhtymän omaavilla potilailla on vaurio sekä vasemmassa että oikeassa päälaenlohkossa. Heillä on vakavia häiriöitä tilan hamottamisessa. Potilaat saattavat havaita objektin, vaikka ikkunan ja sitten se katoaa. Sen jälkeen havainto voi kiinnittyä vaikka pöytään ja yllättäin sekin katoaa, kahvikupin voi havaita, mutta ei pysty tarttumaan siihen, koska ei pysty havaitsemaan sen sijaintia. Tähän Balintin syndroomaan liittyy monenlaisia tilan hahmottamiseen liittyviä oireita. Parietaalilohkojen vaurioiden takia ainakin seuraavia on havaittu: simultaaniagnosialla tarkoitetaan kyvyttömyyttä havaita useampia objekteja kerralla, optinen ataksia kertoo kyvyttömyydestä kurottautua objektin suuntaan ja optinen apraksia viittaa katseen jumittumiseen johonkin, vaikka muuten pystyy liikuttamaan silmiä. Mielenkiintoisia tuloksia on saatu tutkimalla koehenkilöitä. Esim. Eräs henkilö oli kyvytön kertomaan objektin sijaintia sanallisesti, kurottumaan sitä kohden tai osoittamaan sitä. Sen sijaan hän pystyi kertomaan, mihin kohtaan häntä koskettiin ja jopa koskemaan itseään kehotuksen mukaan. Esim. Koske oikealla sormellasi käsivarttasi. Tämä osoittaa hänen kohdallaan, että kehon tilan hahmotus oli tallella vaikka kehon ulkopuolinen tila oli kadoksissa. Tästä on päätelty, että aivot käsittelevät eri mekanismeilla kehon tilaa ja kehon ulkopuolista tilaa. Balintin potilaita tutkimalla on havaittu, että, kun he pystyvät havaitsemaan yhden objektin kerrallaan, niin objektiksi voi ryhmittäytyä useampia ominaisuuksia, jotka jotenkin yhdistyvä ennen havaintoa. Esimerkiksi koe ovaalilla, jonka sisällä on kaksi ympyrää. Balintin potilaat onnistuivat hyvin vastauksissaan, jos kysyttiin, ovatko silmät ylä vai alapuolella kasvoja. Jos kysyttiin, ovatko ympyrät ylä- vai alapuolella ovaalia, he onnistuivat paljon heikommin. Kyse on jotenkin kyvystä yhdistää osia yhdeksi, kun ne ovat merkityksellisiä. Tässä on kyse myös muiden aivojen osien käytöstä. Kokeet osoittivat, että yhdistäminen ei onnistunut merkityksettömillä objekteilla, vaikka potilaat saivat käyttää aikaa rajattomasti. Neglectien (kykenemättömyys havaita objekteja jossain sijainnissa aivojen vaurioiden takia) avulla on saatu selville päälaenlohkojen osien merkitystä erilaisissa häiriötiloissa. Jos kyse on tilan vasemman puolen havaitsemattomuudesta, vamma on usein oikeassa angylar poimussa. Tässä tilanteessa vain oikean puolen objekteihin reagoidaan ja vasen puolisko jää huomiotta. Esim. tässä tilanteessa henkilö piirtää kellon numerot vain kellon oikealle puolelle tai ääritapauksissa syö ruoan vain lautasen oikelta puolelta tai ajaa parran vain oikelta puolelta leukaa. Tätä teoriaa tukevat myös aivojen kuvantamiset sekä transmagneettisen stimulaation (TMS) käyttö Angylar gyruksen toiminnan lopettamisessa. TMS on magneettikentän tuottamista aivojen johonkin kohtaan ja sen seurauksena se aivojen osa lopettaa toimintansa hetkellisesti. Se on kuin hetkellinen aivovaurio, josta palautuu täydellisti stimulaation loputtua. On havaittu toiminnallisen kuvauksen menetelmillä, että vaikka objektia ei tietoisesti nähdä, ne aktivoivat takaraivonlohkon näköalueita. Kyse ei siis ole silmien, näköhermon tai näköaivokuoren toimimattomuudesta vaan viasta päälaenlohkolla. Jopa ärsykkeen havainnoiminen on mahdollista, jos sillä ei ole kilpailevia ehdokkaita. Esim. näytetään vasemmalla sijaitseva sammakko. Henkilö näkee tämän. Näytetään oikealla puolella oleva aurinko ja henkilö näkee tämänkin. Jos näytetään yhtä aikaa vasemmalla sammakko ja oikealla aurinko, henkilö näkee vain auringon. Kyse on siis vähentyneestä huomion keskittämisen kyvystä tilassa. Tätä nimitetään extinctioniksi. Jos vaurio on aivojen oikealla puolella, niin vasemman puolen ärsykettä ei havaita jos samalla oikealla puolella on jokin objekti. Neglekti ei ole rajoittunut vain näköaistiin vaan toimii muillakin aisteilla. Esim. neglektipotilas kuulee ärsykkeen todellisuutta enemmän oikealle painottuneena. Hän kuulee kuitenkin ääniä myös vasemmalta. Neglekti koskee myös aistien yhteistoimintaa. Jos henkilöä kosketetaan vasemmalle ja samalla näytetään kuva oikealla, henkilö näkee vain kuvan, mutta ei havaitse kosketusta. Jos kosketetaan oikealle ja samalla näytetään kuva vasemmalla, henkilö havaitsee kosketuksen, mutta ei näe kuvaa. Kummatkin henkilö havaitsee erikseen tuotettuina. Neglektipotilailla on saatu tietoa, että kyse ei ole pelkästään välittömästä havaitsemisesta vaan myös mielikuvituksesta. Potilaita pyydettiin kuvailemaan tuttua Milanon Piazza del Duomoa muistista. He kuvailivat vain kuvan oikean puolen. Sitten potilaita pyydettiin siirtymään mielikuvissaan aukion vastakkaiselle puolelle. Näin äsken kuvaillut rakennukset menivät näkökentän vasemmalle ja huomiotta jääneet oikealle puolelle. Tässä tapauksessa potilas näki mielikuvissaan äsken huomiotta jääneet rakennukset ja kuvaillut jäivät huomioimatta. Mielenkiintoinen havainto, että neglekti saattaa olla erilainen siinä, onko kyse lähialueesta tai kaukana olevasta. Eräällä neglektoivalla henkilöllä oli kyky havaita kummatkin puolet lähieläisyydellä (kädellä saavutettavalla alueella). Sen sijaan kauempana olevien ärsykkeiden vasemmat puolet jäivät havaitsematta. Tutkimus tehtiin janoilla, joita koehenkilö puolitti laserkynällä. Kun henkilölle annettiin käteen pitkä keppi, jolla saattoi puolittaa, niin lähialue suureni kepin verran. Samanlaista ilmiötä on havaittu yksittäissolumittauksissa eläimillä. Siinä on havaittu, että kuviteltu käden ulottuvilla laajenee, kun eläintä opetetaan käyttämään käden jatketta. Päälaenlohkolla on motorisia keskuksia ja liikkeet ja mielen avaruus liittyvät helposti yhteen. Kehon tilan havaitseminen ja ulkoisen tilan havaitseminen vaikuttavat olevan eri tavoin koodattuina aivoissa. Jos neglekti tapahtuu kehon tilassa, on seurauksena usein,että ei havaita vaikka vasemman kehon puoliskon asentoja, tai harjataan tukka vain oikealta puolelta. Jos neglekti on kehon ulkopuolella, niin havaitsematta jää osia havaintokentästä. On myös objekteihin liittyvää toisen puolen neglektiä. Siinä tapauksessa vaikka koehenkilön piirtäessä tuolin jää sen vasen puoli piirtämättä. Tässä tapauksessa on mielenkiintoista, miten aivot koodaavat objektin. On havaittu, että vaikka henkilöt tietoisesti eivät pysty havaitsemaan neglektoituja objekteja, ne ovat kuitenkin tiedostamattomassa muistissa. On havaittu, että tieto primaariseltä näkökuorelta kulkee ylempää reittiä päälaenlohkoille käsiteltäväksi. Tämä on tietoisuuden reitti. Toinen reitti kulkee aivojen ohimolohkoille ja sen tuottama tieto ei aina tule tietoisuuteen. Tiedostamattomasta havaitsemisesta on hyvä esimerkki henkilö, jolle näytettiin kuvaa kahdesta huoneesta, jotka olivat oikella puolella identtisiä ja vasemmalla toisessa kuvassa tulen liekit tulivat ikkunasta sisään. Henkilö havaitsi kuvat samanlaisiksi. Sitten kysyttiin, kummassa haluaisi asua, niin vastaukseksi valikoitu kuva, jossa tulta ei ollut. Muutkin kokeet tukevat näyttöä tiedostamattomasta havaitsemisesta. Hippocampus eli tilan muisti Aivoturso, Hippokampus on isojen aivojen alemmissa osissa sijaitseva muistiin liittyvä aivoalue. Se on läheisessä yhteydessä amygdalaan, jonka on havaittu olevan negatiivisten tunteiden keskus, pelot ym. Hippokampuksessa rotilla on todettu paikkasoluja, jotka reagoivat, kun rotta on tietyssä paikassa. Monien solujen voidaan kuvitella muodostavan mentaalisen kartan rotan elinympäristöstä. Nämä paikkasolut ovat monimutkaisempia kuin aikaisemmin on ajateltu. Jos ympäristö muuttuu, esim laatikko mustasta valkoiseksi, niiden koodaus muuttuu. Esimerkiksi mustassa laatikossa tietyt paikkasolut reagoivat kiivaasti, kun eläin sijaitsee vaikka koillis-nurkassa. Samat solut laukovat vinhasti valkoisessa laatikossa, kun eläin onkin vaikka kaakkois-nurkassa. Tätä nimitetään remapping - suomeksi ehkä ”uudelleenkartoitus” Yhteys on tärkeä - konteksti. Samat solut meilläkin voivat toimia karttana sekä lontoossa että Pariisissa. Voimme vaihtaa mentaalikarttaa nopeasti. Eräässä kokeessa rotat laitettiin läpinäkymättömään veteen, jossa on veden alla levähdystaso. Ne uiskentelevat vedessä ja sattumalta löytävät tason. Kun rotat laitetaan uudestaan samaan tilaan, ne uivat tasolle heti. Niillä on jokin mentaalinen kartta tilasta, vaikka ne eivät näe levähdystasoa. Rotta löytää alustan, vaikka se laitetaan veteen eri kohdasta. Eli kartta on riippumaton rotan omasta sijainnista. Jos rotan hippokampus on vahingoittunut, rotta ei löydä alustaa vaan toimii joka kerta yrityksen ja erehdyksen kautta. Onko ihmisen aivotursolla samanlaisia ominaisuuksia. Yksittäissolu mittaukset tukevat tätä käsitystä. Ihmisten ja kädellisten paikkasolut voivat reagoida kuviteltuun sijaintiin, vaikka fyysisesti ihminen on eri paikassa. Functional imaging (fMri) ja leesiotutkimukset ovat vahvistaneet, että hippocampukseen talleentuu iso määrä ympäristön karttaa. Ihmisillä oikean puoleinen hippocampus on erittäin merkittävä spatiaalisen muistin kannalta, kun taas vasen hippocampus vaikuttaa olevan erikoistuneempi muuhun muistamiseen. Eräässä virtuaalitodellisuuden kokeessa havaittiin, että kulkeminen itse virtuaalisessa kaupungissa aktivoi oikeaa hippocampusta verrattuna siihen, kun seurataan ohjeita. Muistamme reittejä siis paremmin, kun löydämme ne itse verrattuna siihen, että joku muu ohjaa meitä. Näin navigaattorien aikana on hyvä kysyä, kuihtuuko oikea hippokampus. Lontoon taksikuskeja tutkittin ja todettiin, että hermosoluja oli enemmän oikeassa hippocampuksessa suhteutettuna kuskin muuhun älykkyyteen. Onko kyse siitä, että kuskeiksi valikoituu paremman tilamuistin omaavia, vai kehittyykö hippokampus käytössä. Näyttää siltä että pitempiaikaisella kuskeilla on enemmän hermosoluja oikean hippocamuksen alueella kuin juuri alalle tulleilla. Tämä viittaisi siihen, että työ kehittää oikeaa hippokampusta ja paikkamuistia. Potilaat, joilla on oikean hippokampuksen vaurio, eivät kykene navigoimaan, piirtämään karttaa kulkemastaan matkasta tai havainnoimaan maisemia. Potilaat, joilla on vasemman hippokampuksen vaurio, heillä oli ongelmia muistaa, ketkä antoivat tavaroita, ohjeita tai paikan mikä heidän piti saavuttaa. Päälaenlohkojen tehtävä on muuttaa aisteista tulevaa tietoa ympäristön tilan kartoiksi, jotka mahdollistavat yksilön toiminnan ympäristössä (tavoitella, tarttua). Pääläaen lohkot yhdistävät useiden aistien sijaintitiedot ja siellä myös valikoidaan tietoisuuteen pulvahtavaa tietoa. Hippokampuksessa on pitkäkestoinen ympäristön tilan kartta, joka on riippumaton havainnoija sijainnista. Jos etuaivoissa on vauriota, seurauksena on perättäisten toimintojen estyminen. Esim. kahvin keittäminen vaatii monia perättäisiä toimintoja tilassa. Suodatinpussiin tulee osata tarttua ja samoin kahvipakettiin. Pitää osata mitata kahvi suodattimeen ja laittaa vesi keittimeen ja kääntää katkaisija on asentoon. Etuaivoissa on perättäisten toimintojen ohjausta. Tila on itsestään selvä perusasia, Se on kaikessa läsnä. Me toimimme, suunnistamme ja mielikuvittelemme tilassa. Kaikki nämä ovat asioita, joita pidämme itsestään selvinä, niin kauan kuin ne ovat sitä. Tiedon lähteinä on käytetty: - Jamie Ward: The Student´s Guide to Cognitive Neuroscience (sek.ed, 2010) - Dr Lukas Derks: What Cognitive Psychotherapies Reveal About the Workings of the Mind. (2016)
0 Comments
Nöyryytys - heränneitä ajatuksiaNöyryytys. Suomalainen sana tulee perusmuodosta nöyrä eli nöyryytyksen avulla ihmisestä tehdään nöyriä eli ihminen mitätöidään. Englannin kielisen sanan Humiliation juuret tulevat latinan kielisestä sanasta humus, joka on maan pintakerrosta, maata, lokaa... Ihminen voi tuntea hämmennystä, häpeää ja ne ovat omia tunteita, jotka tulevat ihmisestä itsestään, tietenkin jostain syystä. Kun kyse on nöyryytyksestä, tunne syntyy muiden toiminnan tulkitsemisesta omaa arvoa vähätteleväksi. Nöyryytyksiä ovat entisaikojen oppilaat kokeneet paljon koulussa. Pantiin nurkkaan kaikkien nähtäväksi seisomaan. Opettaja saattoi lukea jonkun aineen esimerkkinä huonosta kirjoituksesta ja muut nauroivat. Parisuhteessa voi olla toisen mitätöimistä. Puoliso voi ilmeillä ja eleillä ilmaista toisen väheksymistä. Se nyt on tommoinen tohelo tiputtelee tavaroita ja unohtaa nimiä. Puolison harrastukset, työ tai kaverit on mahdollista leimata arvottomiksi. "Se on töissä jossain luuserihommassa ja arvaa mitä se tekee vapaa-aikana. Se kirjoittaa runoja". Uskottomuus on voimakas nöyryytys. Joku muu on parempi ja haluttavampi kuin minä. Miten kestän ja, mikä häpeä muiden silmissä. Puolison nöyryytys on erittäin traumaattista, kun kyse on lähimmästä luotetusta ihmisestä. Usein sen seurauksena rakkaus ja luottamus katoaa. Kiusaaminen koulussa tai työpaikoilla on nöyryyttävää. Se voi olla mitätöintiä, toista ei huomata, tervehditä, vastata sähköposteihin. Olen täysin ilmaa, en ole mitään, en ole arvokas. Se voi myös olla sanallista haukkumista. Olet typerä, ruma, huora...Se voi myös mennä fyysiseksi tönimiseksi jopa pahoinpitelyksi. Huijatuksi tulemisen kokee usein myös nöyryytyksenä. Hävettää, kun uskoin ja luotin. Kuinka saatoinkaan olla niin tyhmä. Tällaista voi yrittää salailla muilta, ettei menettäisi kasvoja. Kun huijari kerskuu teoillaan, on nöyryytys täydellinen. Luulin, että se oli kaverini ja lainasin rahaa. Se nauroi mulle selän takana muiden kanssa, eikä aikonutkaan maksaa lainaamiani rahoja takaisin. Se myi mulle auton isolla rahalla ja se oli vanha romu, joka hajosi heti. Tietoinen nöyryyttäminen on alistamista. Sen tarkoituksena on hävittää ihmisen itsemääräämisoikeus ja oma tahto. Se on voimakas vaikuttamiskeino. Kun ihminen kohtaa nöyryytyksen, hänen kykynsä puolustautumiseen lamaantuu, oma arvo katoaa ja siitä voi olla seurauksena vakava masennus. Monilla laumaeläimillä on laumastatus. Johtajaurokset pyrkivät pitämään johtoasemansa ja nöyryyttävät elein, ilmein ja viimekädessä fyysisesti alempiaan. Tämä "nokkimisjärjestys" auttaa laumaa selviytymään ympäristössä, kun liikaa aikaa ei mene välien selvittelyyn. Ihmisyhteisössäkin tarvitaan selkeää työnjakoa. Työnjohtajalla on oltava johtajan asema. Ihmisillä asema voi olla rakenteellinen ja aseman kyseenalaistaminen voi tapahtua keskustelemalla sivistyneesti. Eläin meissä elää. Muut ihmiset lukevat minua ei tietoisessa mielessä kuin avointa kirjaa. Kaikki mitä ajattelen itsestäni, vaikuttaa siihen, miten minut koetaan. Opettajana astun luokkaan, joka eilen oli levoton. Olen päättänyt ottaa tilanteen haltuun. Kun avaan oven ja astun sisään, koko ryhmä tervehtii ja kaikki sujuu unelmaisen hienosti. Jotain sanattomassa päättäväisessä olemuksessani viestittää oppilaille, että nyt tehdään työtä. Olemme vielä niin eläimiä ja tietoinen mielemme on niin kapea, että sosiaaliset suhteet viestittyvät pääasiallisesti alitajuisesti. Mitä sitten tehdä, jos joutuu nöyryytyksen kohteeksi. Kyykystä kookkaaksi. Jo pelkästään selän suoristaminen ja ylväs pään asento, herättelee hermoston ja hormonit toimimaan itselle suotuisasti. Kuinka usein mietinkään, miksen sanonut mitään ja otin vain yllättävät nöyryytyksen hämmentyneenä vastaan painuen kasaan. Nykyään suoristan itseni täyteen mittaan, otan katsekontaktin ja kysyn, mitä tarkoitat tai sanon, oletko todella tuota mieltä. Tämä vaatii tehokkaan itsetunnon nostamisen nopeasti tilanteessa. Minulla on nykyään keinoja sosiaalipanoraamasta ja NLP:stä. Otan vaikka voimakkaan minäkuvan lähelle eteen isona ja loistavana ja tunnen siihen fyysisestä minästäni voimakkaan yhteyden. Joskus kuitenkin käy niin, että lamaannun yllättävästä nöyryytyksestä täysin. Silloin otan aikalisän ja otan asian esille kyseisten ihmisten kanssa myöhemmin. Rakastan voimaa joka syntyy, kun aika on Seison edessäni vahvana, valoisana, kookkaana, Tunnen itseni ja näen kuvani, yhteys on lämpöni. Ne vastaan kaikki maailman nöyryyttäjät. Mieluummin riita, kuin alistuva anemia, Harjoiteltu on, on, on... Marttiina Marlo Ajatuksiani kirjasta Raha, mitä se todella on ja mitä sen tulisi olla (Ville Iivarinen)Iso-Britanniassa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että kolmasosa ihmisistä pitää pankkeja rahan säilyttäjinä ja kaksi kolmasosaa ajattelee pankkien välittävän rahaa säästäjiltä lainaajille. Kun tavallinen ihminen tai yritys lainaa, asia onkin näin.
Jos minä lainaan rahaa jollekin, minulla täytyy olla joko käteistä tai sen verran bittejä tilinumeroissani, jonka siirrän kaverini tilille. Kun kaveri maksaa lainansa takaisin, voin saada sopimaamme korkoa vastaavan voiton itselleni ja lainaamani bitit palautuvat tililleni. Mutta mistä niitä bittejä syntyy tileillemme? Liikepankeille on annettu oikeus luoda rahaa eli numeroita bittiavaruuteen tyhjästä antaessaan lainaa. Vain pankkivelasta syntyy rahaa. Kun lainan takaisinmaksun lisäksi, tulee pankille lisäksi lainan korko, niin senkin rahan on synnyttävä uusien lainojen kautta. Näin syntyy kierre, jossa yhteiskunan toiminta on riippuvainen koko ajan lisääntyvistä lainoista. Oletetaan tilanne, jossa olisi vain Marlon pankki, jolle annettaisiin lupa kirjoittaa numeroita lainaa haluavien tileille. Marlon pankki lainaisi Kallelle 100 000€ eli kirjoittaisi numerot hänen tililleen. Marlo tutkisi Kallen omaisuuden ja hänen asuntonsa ja autonsa kirjattaisiin pantiksi lainaa varten ja samalla varmistaisi, että Kallella on säännölliset kuukausitulot. Sopisimme mukavan koron, jonka Kalle maksaa joka kuukausi, kun lyhentää lainaansa. Se korko, olisi Marlolle tuottoa. Marlo kirjaa Kallen velan varoihinsa eli saataviin 100 000€ ja sen lisäksi omaisuudeksi tulisi 4500€, jonka saisi korkoina. Kun Kalle maksaa velkaansa, Marlon varallisuus vähenee, koska velka on kirjattu hänen saataviinsa eli varoihinsa. Niinpä Marlo täytyy lainata Petrille 100 000, jotta saadaan varallisuus kuntoon. Näin myös syntyy rahaa yhteiskunnan toimintaan ja pyörät pyörivät. Marlo voi kirjoittaa numerot Petrin tilille sillä hänelle on annettu pankkioikeus. Lainasumma siirtyy Petrin tilille Marlo-pankissa. Numerot tilillä ovat Marlon lupaus maksaa Petrille rahat tarvittaessa. Marlo voi käyttää Petrin tilin bittinumeroita vaikka toimitilan ostamiseen. Yhteiskunta takaa talletussuojan veronmaksajien rahoilla, jos Marlo ei pstykään maksaamaan talletuksia. Jos Kalle ja Petri eivät pystykään maksamaan Marlolle velkaansa, siirtyy asunto ja auto Marlon omaisuudeksi. Sitten eduskunta miettii, pitääkö Marloa tukea, kun velkoja, jotka on laskettu hänen varoihinsa ei tulekaan. Marlo alkaa olla konkurssikypsä. Veronmaksajilta kerätään varjoja säästötalkoilla Marlolle, jotta hän ei lopettaisi toimintaansa, koska kaikki yhteiskunnassa pyörii vain Marlon tekemän rahan voimalla. Jos Marlo joskus tarvitsee käteistä (seteleitä ja kolikoita), keskuspankki painaa niitä hänelle korvausta vastaan. Keskuspankki säätelee Marlon toimintaa vain sen avulla, paljonko painamiensa setelien arvon korko on (nykyhetkellä se olisi 0%). Kuitenkin vain 2% tarvittavasta rahasta on seteleitä ja kolikoita. Kaikki yhteiskunnan bittiavaruudessa ja käteisenä liikkuva raha syntyy vain Marlon oikeudesta kirjoittaa numeroita ihmisten tileille lainojen muodossa. Jos kukaan ihmisistä tai yrityksistä tai valtioista ei halua lainaa, kaikki raha katoaa yhteiskunnasta. Rahan syntytavan takia yhteiskunta pyörii etukenossa lainan voimalla ja täydellisessä säätelemättömässä kuplassa. Tässä pyörityksessä tavalliset ihmiset kärsivät koko ajan yhä enemmän ja pankkien osingot paisuvat. Nämä pankkien nykyään tyhjästä synnyttämät numerot pyörittävät todellisia asioita. Täällä rakennetaan taloja, tuotetaan tavaroita, opetetaan lapsia, kuljetetaan paikasta toiseen...Saamme ekologisesti ja yhteiskunnallisesti kestävämmän yhteiskunnan, kun muutetaan rahan syntyminen sellaiseksi kuin millaiseksi suurin osa meistä sen tällä hetkellä kuvitteleekin. Lue Raha-kirja! Kirja on kirjoitettu mukavan yleistajuisesti. Kuvittelen, että muutkin kuin biologiaa opiskelleet voivat ymmärtää siinä esitettyjä asioita. Siinä on hyviä kansantajuisia esimerkkejä. Kudoksiin ja soluihin liittyvissä tiedoissa Bruce tuntuu asiantuntijalta ja minun on helppo yhtyä hänen ajatuksiinsa. Lipton on havainnut solujen ja ihmisten perustoimintojen samankaltaisuuden. Solut ovat pienoisihmisiä hänen mukaansa. Yllättäen Lipton tekee tutkijoista vihollisen ja hyökkää heitä vastaan antropomorfismin kilvellä ilman perusteita. Lipton unohtaa, että elävän olion perustoiminnot ovat samat olipa kyse yhdestä solusta, soluryhmästä tai ihmisestä, ja kaikki biologit tietävät sen. Perustoiminnot ovat: aineenvaihdunta (otetaan sisään aineita, jotka muuttuvat toisenlaisiksi, joko elimistön rakennusaineiksi tai niiden hajottaminen tuottaa energiaa), ärtyminen: Solulla on kyky reagoida ulkopuolelta tuleviin viesteihin. lisääntyminen: kaikki elolliset kykenevät tuottamaan lisää elollisia tuottavia jälkeläisiä. Kirjassa on kivasti kerrottu evoluutio yksisoluisista monisoluisiin. Opettajan kuvittelisi olevan helppo esittää asia Liptonin sanoin. Myös erilaistuminen on hyvin selitetty: "Isojen eliöiden tapauksessa vain pieni osa soluista lukee ympäristöstä tulevia ärsykkeitä ja reagoi niihin. Tehokkuus mahdollistaa sen, että ne tulevat toimeen vähemmällä." Valitettavasti jo seuraavalla sivulla hyökätään Darwinia vastaan, väittämällä: "Darwinin mukaan taistelu ja väkivalta eivät ole pelkästään osa eläimen luontoa, vaan myös evoluutiokehityksen keskeisiä voimia." Tässä olisi paikallaan pohtia, mitä Darwin todella tarkoitti. Kyse on siitä, että parhaiten ympäristöön sopeutuneet yksilöt tekevät eniten jälkeläisiä ja näin sopeutuvimmat eliöt lisääntyvät eniten, heikosti sopeutuneet karsiutuvat. Kyse ei välttämättä ole Liptonia kauhistuttavasta väkivallasta. Kyse voi olla vaikka kalakoiraan muita värikkäämmästä vatsasta. Samoin yhteen liittyminen, kuten Lipton itsekin toteaa, voi olla selviytymistä helpottavaa, esim. lokkiyhdyskunnissa yksilöt hälyyttävät ja puolustavat pesimäluotoaan yhdessä. Seuraavan kappaleen otsikko "Evoluutiota ilman verisiä kynsiä" heittää kauhistuksen mielikuvia verisestä Darwinista. Perinnöllisyystieteessä tutkitaan nykään paljon epigenetiikkaa. Sillä tarkoitetaan mekanismeja, joilla ympäristö vaikuttaa geeneihin. Siitä Lipton kertoo asiantuntevasti ja mukavia esimerkkejä antaen. Myös luonnossa vallitsevasta yhteistyöstä on hyviä esimerkkejä. Itse en allekirjoita Liptonin väitettä: geenit ovat eliöiden opittujen kokemusten muistoja. Parempi sanonta olisi ollut, että geenit ovat ohjelmistoja, joita voidaan panna päälle tai jättää käyttämättä tai muuttaa. Sama geeni todennäköisesti kuitenkin ohjelmoi saman proteiinin valmistuksen. Geeni ei sinänsä opi, vaan ympäristön vaikutuksesta eliössä sammuu ja avautuu eri geenejä ja niiden yhteisvaikutus tuottaa sopeutumista ympäristöön. Geenien mahdollinen siirtyminen lajista toiseen oli minulle aivan uutta. Kuitenkin kirjan väite geenien siirtymisestä muunnellusta tomaatista ihmiseen tai ruoansulatuskanavassa eläviin bakteereihin epäilyttää minua. Luin muutamia tiivistelmiä kokeista ja löysin myös vastakkaisia tuloksia. Liptonin pelottelija-minä alkaa tässä vaiheessa näkyä. Esim. kauhukuva muunnelluista geeneistä, jotka leviävät ympäristöön ja muuntavat siellä eläviä lajeja. Tietenkään asia ei ole näin yksinkertainen. GAIA-hypoteesiin liittyvä ajattelu, että kaikki vaikuttaa kaikkeen, on jo kauan ymmärretty. Kauhuskenaariosaarnaajia on ollut jo satoja vuosia. Kirjassa esiintyvä taas otsonikerrokset, sademetsien tuhoaminen, geenimanipulaatiot. Jotenkin olen niin väsynyt näiden kauhukuvien levittäjiin, vaikka totta puhuvat. Luvussa 2: On kyse ympäristöstä tyhmä Lipton nostaa itseään yli muiden biologien sanomalla: "Kun säädin ympäristöä, nämä sairaat solut heräsivät uudelleen eroon. Mutta suurin osa biologeista ei tiennyt mitään näistä kudosviljelyn viisauksista"??? Jopa minä alkeellisia bakteerisoluviljelmiä tehdäessäni olen ymmärtänyt kudosviljelyalustan merkityksen. Luku 4: Uutta fysiikkaa: jalat tukevasti ilmassa Tässä luvussa kvanttifysiikka tuodaan tukemaan Liptonin ajatuksia. Hän kirjoittaa: "Me pidämme kiinni Newtonin fyysisestä maailmankuvasta ja sivuutamme Einsteinin näkymättömän kvanttimaailman, jossa materia rakentuu energiasta eikä ehdottomuuksia ole ole olemassa. Atomitasolla materiaa ei täysin varmasti ole edes olemassa, se on olemassa vain mahdollisuutena". Tämä romahdutti Liptonin varmuuden biologian ja fysiikan suhteen hänen omien sanojensa mukaan. Tässä yhteydessä tuodaan kvanttifysiikka tukemaan paranormaaleja ilmiöitä esim. ihmeparanemisia ym. Kuitenkin esim. kvanttifyysikot rakentavat mm. piisiruja, joilla on tietty rakenne ja tehtävä, eivätkä haahuile joidenkin yliluonnollisten energioiden vallassa. Miksi ihmeessä biologien pitäisi niin tehdä. Tutkimusta on hyvä tehdä ja "ihmeparanemisille" löytyy usein ihan helppoja selityksiä. Aivojenkin loistava toiminta on vain kemiallisten aineiden synnyttämää potentiaalierojen muutoksia solun kalvossa. Avoimin mielin ja sopivasti kriittinen on oma mottoni. Sairauksiin ja lääkkeisiin liittyen Liptonilla on paljon sanottavaa. Totta on että yhden geenin aiheuttamat sairaudet koskettavat alle kahta prosenttia väestöstä. Allekirjoitan, että suurin osa taudeista on monien geenien ja ympäristön yhteisvaikutuksen tulos. Lipton erottaa ansiokkaasti yleiskielessä käytetyt termit yhteys ja seuraus. Joillakin geeneillä voi olla yhteyttä joihinkin sairauksiin, mutta ne harvoin ovat ainoa syy sairauteen. Liptonin autovertaus on loistava. Avaimella on yhteys auton käynnistymiseen, mutta ihminen kääntää avainta. Tietyt geenit ovat yhteydessä organismin käyttäytymiseen, mutta ne eivät laukea toimimaan, ennenkuin jokin aktivoi ne. Tosi mielenkiintoinen ja kansantajuinen on selvitys eri proteiinien isomeereistä eli asennoista. Nämä asiat ovat ajankohtaisia esim. Alzheimerin taudin tutkimuksissa. Myös proteiinien muutokset varausten muuttumisen myötä ja niiden kiinnittyminen sähkömagneettisesti muihin aineisiin olivat mielestäni mielenkiintoisia ja tärkeää tietoa. Kirjassa on tuotu esille ajatuksia ihmisen geenien määrästä. Ennen ajateltiin ihmisen genomin koostuvan 120 000 geenistä. Kun se on nyt selvitetty, meillä onkin vain 25 000 geeniä. Totta on, että monimutkaisuutemme verrattuna matoihin ja kasveihin ei ole peräisin geenien runsaudesta. Tässä ympäristön säätely astuu kehiin. Lipton kertoo solun mahdollisuudesta elää ilman tumaa jopa useita kuukausia. Kun solulle tulee tarve luoda uusia proteiineja tai jakautua, tulee tumattomalle solulle kuolema. Lipton päätyy toteamaan, että tuma on näin ollen solun sukurauhaset. Mielestäni hauskasti ajateltu. Kromosomeihin liittyneiden proteiinien merkityksestä on nykyään tietoa. Kirjassa selvitetään asia perinpohjaisesti. Ympäristöviestit ohjaavat säätelevien proteiinien liittymistä DNA:han. Myös RNA voi muuttaa geenien koodausta. Käänteinen transkriptaasi on kirjassa selvitetty. AIDS-viruksen RNA käyttää sitä, ottaen haltuunsa terveen solun DNA:n Ympäristön vaikutusmekanismi on selitetty kirjassa. Ympäristöstä tuleva viesti vaikuttaa säätelyproteiiniin, se vaikuttaa DNA:han, ja se RNA:han ja lopuksi valmistettavaan proteiiniin. Kirjassa on jännittävä väite: "epigeneettiset säätimet voivat luoda samasta geenikaavasta yli 2000 proteiinivariaatiota." Mitä tässä tarkoitetaan geenikaavalla. Onko kyse useampien geenien yhteisvaikutuksesta, jolloin osa geeneistä voi olla "pimeinä" ja osa toimia vaihtelevasti? Näin ollen ympäristöllä on valtava vaikutus toimintoihin solussa. Kappaleessa vanhempien elämänkokemukset vaikuttavat lasten geenien luonteeseen, on selostettu tutkimus Agouti-geenin toiminnasta hiirillä. Se on oivallinen esimerkki siitä, että geeni itsessään ei määrää ilmiasua hiirellä. Metyylirikastetut ravintolisät (B12-vitam, foolihappo, betaiini, koliini) voivat toimia solussa metyyliryhmän lähteinä. Kun metyyliryhmä lisätään geenin DNA:han se muuttaa kromosomien säätelyproteiinien yhdistymispiirteitä. DNA:n metylointi voi vaientaa tai muuttaa geenin toimintaa. Ympäristöllä on suurempi merkitys moniin asioihin kuin ennen on oletettu. Itse asiassa vain 5% syöpää ja verisuonitauteja sairastavista voi syyttää perinnöllisiä tekijöitä. Informaatiota voidaan siirtää jälkeläisiin muutenkin kuin geenien kautta. Lipton selittää oivallisesti solukalvon aktiivisen toiminnan aineenvaihdunnassa voileipämallin avulla. Solukalvon läpi eivät kaikki aineet pääse. Solussa on membraaniproteiineja, jotka vaikuttavat solun aineenvaihduntaan. Siellä on reseptoriproteiineja, jotka lukevat ulkoa tulevia viestejä ja efektoriproteiineja, joiden avulla solussa tapahtuu muutoksia. Reseptoriantennit voivat tunnistaa myös värähteleviä energiakenttiä, kuten valo-, ääni ja radioaaltoja. Kun proteiinin jännite muuttuu, proteiini muuttaa muotoaan ja muutos avaa kanavan, joka kulkee proteiinin keskustan läpi. Solussa on tarkasti viritetty reseptoriproteiini kutakin ympäristöstä tulevaa viestiä varten, jota sen on tarpeellista kyetä lukemaan. Esim. hermosoluissa impulssin kulkeminen on hauskasti havainnollistettu tavaratalon pyöröovi-esimerkillä. Tämän avulla kirjassa on hienosti selitetty Na - K-pumppu ja jännitteen syntyminen solun ja sen ulkopuolen välille. Hieno oli myös kokoava selvitys solun eri proteiineista ja niiden tehtävistä: - Tukirankaproteiinit - säätelevät solun muotoa. Nämä olivat minulle uusia tuttavuuksia. - Entsyymit: pilkkovat tai yhdistävät molekyylejä. - Reseptoriproteiinit, ottavat tietoa vastaan solun ympäristöstä - Efektoriproteiinit, voivat myös vaikuttaa geeneihin. Kappaleesta "Lääkärit farmaseuttipelleinä" lähtien Lipton arvostelee kemiallisten viestien maailmaa ja hyökkää voimakkaasti lääkkeitä ja perinteistä lääketiedettä vastaan. Liptonin huomio siitä, että lääke voi vaikuttaa eri kehon osissa eri lailla, on hyödyllinen tieto. Antihistamiinin vaikutus aivojen verenkierron heikentämiseen oli mielenkiintoinen asia. Lipton tuo valaisevasti esille uusia keinoja energian mahdollisuuksista lääketieteessä, esim. MRI-kuvaus tai munuaiskivien hajottaminen ääniaalloilla. "Biologia ja uskomukset" -kappaleen asiat allekirjoitan itsekin. Siellä oli hyviä esimerkkejä hypnoosista, alitajunnasta ja tietoisuudesta. Tässä luvussa on mielestäni kivasti selvitetty havaintoesimerkein evoluution kulku yksisoluisista monisoluisiksi. Samoin mukavaa luettavaa oli tunteiden evoluutio ja eri aivoalueiden muotoutuminen. Plasebo ja Nosebo-vaikutukset olivat hyödyllistä tietoa ja esimerkit valaisevia. Luvussa "Kasvu ja suojausmekanismit" oli mukavasti kuvattu esimerkein se, että hälytyksen päällä ollessa muu eläminen esim.kasvu on taka-alalla. Haitallisen stressin vaikutus on seikkaperäisesti selvitetty. Luku 7. "Tietoinen vanhemmuus: vanhemmat geeni-insinööreinä". Tämä kappale herätti minussa äitinä epämukavia tunteita. Aika hurja on Liptonin väite: " Hedelmöityshetkestä lähtien kohdunsisäiset kokemukset muovaavat aivoja ja luovat perustaa persoonallisuudelle, tunnetemperamentille ja korkeammalla ajattelukyvylle". Näin iso paino ädin henkiselle toiminnalle raskauden alkuvaiheessa on mielestäni vieläkin pahempaa kuin pelkästään geenien määräysvalta. Jotenkin tässä jäi kuva, että lapsi on synnytetty kone, jolla ei ole omia vaikutusmahdollisuuksia itseensä. Toisaalta Lipton myöhemmin perusteli väitettään stressihormonien vaikutuksella sikiöön. Ihan uutta tässä luvussa minulle oli, että eri ikäisillä lapsilla on vallitsevana erilaisia EEG-aaltoja: Delta-aallot 0.4 - 4 Hz (0-2v) Theta 4-6 Hz ( 2-6v ) Alfa 8-12 Hz (6 - 12) Tyyni tietoisuus Beta 12-24 Hz (12-) Aktiivinen ja keskittynyt tietoisuuden tila. Gamma yli 35 Hz, huippusuorituksessa. Mielenkiintoinen on kirjassa esitetty väittämä. "Lapset tutkivat ympäristöä tarkasti ja tallentavat suoraan alitajuntaansa vanhemmilta saamaansa maallista viisautta. Se seurauksena heidän vanhempiensa käyttäytymisestä ja uskomuksista tulee heidän omiaan." Tämä pätee hyvin NLP:ssä ajatukseen, että uskomuksen muuttamiseksi pitää mennä nuorempaan minään tai peräti kohtuun. Epilogi: "Henki ja tiede" Tässä kappaleessa Lipton tuo esille oman uskonnollisen maailmankatsomuksensa. En paljoa pureudu tähän, koska oma maailmankatsomukseni on materialistinen, tarkoittaen sitä, että uskon fyysisen kehoni tuottavan henkiset kykyni. Kun kehoni kuolee, katoaa myös sen tuottama minuus, siis minä itse ja minän tietoisuus. En usko itseni elävän mitenkään ilman kehoani. Lipton vaikuttaa ajattelevan, että henki on ensisijainen ja se menee syntyviin kehoihin ja jatkaa elämää kehon ulkopuolella. Mielestäni jokainen voi ajatella omalla tavallaan. Harmillista vain, että Lipton yrittää perustella uskonnollista näkemystään biologian avulla. Toinen Liptonin opetuksista poikkeava uskomukseni on, että fysiikan ja biologian lait eivät selitä yhteiskunnan kehittymistä, vaan siinä on omia lainalaisuuksiaan. Välillä kriittisistä ajatuksistani huolimatta kirjaa oli mielenkiintoista lukea Huomasin itsessäni ärtymisen merkkejä, kun Lipton esitti oman maailmankäsitykseni vastaisia asioita. Sain kirjasta myös runsaasti uusia tietoja ja näkemyksiä, vaikka joihinkin asioihin suhtaudun varauksella. |
Rakastan lukeaVälillä kirjoja tulee ahmittua. Pidän paljon tietokirjoista ja uudet tuulet tieteissä kiinnostavat. Archives
December 2018
Categories |